Pojat B: joukkue läpäisi testin, matka jatkuu eliittisarjassa

B-poikien matka lauantaina Sastamalaan onnistui jännittelystä huolimatta. Mahtavalla VexVe areenalla joukkuetta oli vastassa lentopallon suurnimet Urpo Sivula, Eskon veljekset ja kumppanit. Tuskin pojat heitä tunnistivat, mutta kuitenkin oli mahtava livenä nähdä Suomen maajoukkue pelaajia.

Otteluun päästiin valmistautumaan parhaalla mahdollisella tavalla. Paikalla oltiin reilu tuntia ennen ja valmistautuminen päästiin toteuttamaan huolellisesti. Ulkolämmöt (höntsät, lihasten aktivoinnit) ja normi turnauspeleistä poiketen pallolinen alkulämpökin oli tällä kertaa mahdollista. Tästä saatiin hyvä vire päälle otteluun.

Ottelun alku oli hermoilua molempien joukkueiden toimesta. O2 hallitsi pallollista peliä, mutta kaveri pääsi rokottamaan ensimmäiseksi. Tästä joukkue ei lannistunut vaan laittoi kaasua lisää koneeseen. Pikku hiljaa kaveri alkoi hyytymään ja ottelun hahmo Daniel Kuhmonen pääsi rokottamaan. Ottelussa Danille merkittiin perus kolme maalia, mutta koko joukkueen voitto oli.

Ottelun jälkeen jännitys purkaantui ja ilo oli nähtävissä koko joukkueella. Tästä päästään jatkamaan sisä-suomen ja länsirannikon yhteiseen 8 joukkueen eliittisarjaan. Samaan sarjaan taisteli itsensä myös Happee Elk päivän toisessa pelissä.

Eliittisarja B-pojat
Eliittisarja pelataan yhdessä kahdeksan joukkueen lohkossa kakasinkertaisena sarjana, jonka voittaja suoraan valtakunnalliseen playoff-karsintaan (SS/LR 1) ja 2. – 3. sijoittuneet ylialueelliseen playoff-karsintaan. Ylialueellinen playoff-karsinta pelataan neljän joukkueen pudotuspelinä. Kaksi otteluparia, joiden voittajat pelaavat yhdestä paikasta valtakunnalliseen SM-playoff-karsintaan.

B eliitti 2015-16

B-pojat onnittelee C-poikia myös hienosti saavutetusta eliittisarjan paikasta. Seuralla on nyt eliittisarjassa kolme ikäkausijoukkuetta. Eliittisarja on C- ja B-junioreissa kolmanneksi korkein sarja ja D junioreissa korkein sarjaporras valtakunnallisesti. Hienoja saavutuksia kaikilta joukkueilta. Onnittelut vielä kerran.
- Kari

23.11.2015

Share |