D02: Kilpasarja alkuun kahdella tiukalla ottelulla

11/23/2014 - 16:56

D2-poikien Sisä-Suomen lohkon kilpasarjassa O2:sen kanssa samaan lohkoon lyötiin alueen kaikki muutkin salibandyjoukkueet: Happee, Dux, MuurY ja Urho. Pientä maustetta sentään tuo Mäntän Urheilijat. Ensimmäisessä pelissä vastassa oli Dux ja toisessa pelissä Suolahden Urho. 

Eliittisarjan karsintojen viimeisessä ottelussa vastassa oli kukapa muukaan kuin Dux ja nyt heti seuraavassa taas samat tutut. Tuo eliittikarsintojen viimeinen ottelu päättyi 5-3 ampparivoittoon. Pelit ovat muutoinkin olleet aikojen saatossa erittäin tasaisia, eikä allekirjoittanut muista, että peli olisi koskaan päättynyt yli neljällä maalilla jomman kumman hyväksi, vaikka otteluita on pelattu varmasti pitkälti yli toisen kymmentä jo. Tällä kertaa ottelu alkoi tunnustellen ilman suurempia kaksinkamppailujen syntyä. Dux avasi ottelun maalihanat ajassa 7.42, mutta Patrik Salmensaari tasoitti kahta minuuttia myöhemmin puntit ja erätauolle siirryttiin sopusoinnussa.

Toisessa erässä Dux onnistui jälleen ensin maalinteossa, mutta tällä kertaa Emppu Pasanen kuittasi asian nopeasti ja Roope Sihvola korotti panoksia hetken päästä vieden ampparit johtoon. Erässä ei nähty enää lisää osumia ja kolmanteen erään lähdettiin tilanteessa 3-2. 

Duxin aloitus kolmannessa erässä ei olisi voinut olla parempi. Neljä sekuntia ehti pelikello edetä kun se oli pysäytettävä maalin takia. Eikä tästä kulunut kuin minuutti ja Dux oli jo 4-3 johdossa. Amppareiden ei onneksi tarvinnut kauhean piinallista takaa-ajoa tällä kertaa suorittaa, koska ajassa 34.11 Emppu Pasanen tasoitti pelin. Jännitysnäytelmän ratkaisu nähtiin aivan viime minuuteilla kun Roope iski ottelun tehomiehen Pasasen passista voittomaalin ajassa 43.01. Tasaisen ottelun pisteet kääntyivät tällä kertaa O2:selle.

Toisessa ottelussa vastaan tuli Suolahden Urho, joka nousi kilpasarjaan haastajasarjan alkukarsintojen voittajana. Suolahtelaisten aloitus otteluun oli määrätietoinen ja ensimmäisen kerran palloa kaivettin O2-verkosta 11 sekunnin pelin jälkeen ja toistamiseen ajassa 1.07. Lähes koko erän verran jouduttiin jyväskyläläisten avausmaalia odottamaan ja käytännössä vasta "videotarkistuksen" jälkeen Juho Sipisen maali hyväksyttiin kun summeri soi samassa ajassa.

Toiseen erään ampparit näyttivät kumpi joukkue määrää tahdin. Urhon puolustuksesta ja maalivahdista alettiin löytämään pallon mentäviä aukkoja. Ensi Anssi Halomo onnistui ja perään Eero Luokkanen, Aaron Kostamo sekä Juho Sipinen lisäsivät O2:sen maalisaldoksi 5. Toisen erätauon lukemiksi peli oli kääntynyt O2:sen 5-2 johdoksi. 

Ehkä jopa vaihtopenkillä ajateltiin ottelun olleen ratkaistu, ja tästä syystä Urho tulikin kolmannen erän alkuun maalin päähän kahdella perättäisellä osumalla. Tämän jälkeen vastustajalle tarjottiin ylivoimaakin ottelun ratkaisemiseksi, mutta heti ylivoiman päätyttyä Eero Luokkanen laukoi ottelun toisen maalinsa ja loppulukemat 6-4.
 

Tuomas Pulkkinen