N1: Naiset avasivat kautensa Ylöjärvellä, tuloksena risuja ja ruusuja

10/04/2009 - 00:01

Kauan odotettu kausi pääsi vihdoin käyntiin, kun eräänä kauniina päivänä O2-naiset matkasivat henkilökohtaisilla autoillaan Ylöjärven urheilutalolle.

Erinäiset vammat ja vaivat olivat köyhdyttäneet turnauksen kokoonpanoa yhden kentällisen verran, mutta se tuskin vaikutti pelien kulkuun. Viime kaudesta vain hieman muuttuneen O2-tiimin tavoitteena oli pelata totutun tuttua rentoa peliä ilman sen kummempia tulosarviointeja. Muutamia pelejä edeltäviä ”paniikkikohtauksia” ja pelissä turhautumisia lukuun ottamatta tavoitteessa onnistuttiinkin. Kun turnauksen vastustajat olivat sarjanousijat Pisku (Hämeenlinna) ja MIG (Pirkkala), oli spekulaatio jo senkin puolesta turhaa. Ennestään (lähes) tuntemattomat vastustajat antoivat tulosvaroituksen viime kauden kakkoselle ja molemmat laittoivat osaltaan luun kurkkuun jo heti kauden alussa. O2:n sarja-avaus päättyikin Piskun voittoon 1-2. MIGiä vastaan asettui kuitenkin vähitellen herännyt O2 ja lopulta päädyttiin Ampparinaisten voittoon 4-1. 

Tarkemmat otteluraportit heleällä sanahelinällä varustettuna ovat luettavissa otteluidenkohdalla. Tuliaisina Ylöjärveltä siis kaksi pistettä, josta on hyvä ponnistaa etiäpäin. 

Seuraavan kerran naiset pelaavat Jyväskylässä Killerillä la 24.10., joten kaikki sankoin joukoin kannustamaan Ampparitiimiä hyviin suorituksiin. Koska valmentajamme Wee Västilä juhlii jostain syystä koko lokakuun Columbuksen mantereella, on neuvoja Jyväskylän turneessa jakelemassa viime kaudelta tuttu Bumtsi Bum- tuomari Kunelius. Vastassa Killerillä ovat KooVee Tampereelta (klo 16) ja paikallispelin huumaa tuottava vaajakoskelaisten jengi Probelli (klo 18). Tervetuloa!

Joukkue