M1: Miehet varmistivat karsintapaikkansa Saku Liikan debyytissä

02/04/2014 - 22:16

Helmikuu käynnistyi miesten edustuksen osalta täydellä pistepotilla, kun sarjajumbo, hämeenlinnalainen Vincemus taipui lukemin 11-6(1-1,6-2,4-3). Vieraiden 12. peräkkäistä tappiota oli avittamassa myös ensiesiintymisensä miesten paidassa tehnyt 15-vuotias C-juniori Saku Liikka, josta tuli historiallisesti seuran ensimmäinen edustuksen paidassa pelannut oma juniori. Voittonsa myötä O2-Jyväskylä varmisti paikkansa divarikarsinnoissa kolmatta kevättä putkeen.

Lähtökohdat otteluun olivat selvät: Vincemus oli hävinnyt 11 peliä putkeen, ja se majaili sarjan hännillä hävittyään edellisen ottelun Pirkkalassa peräti 22-4. Divarin Steelersin farmijoukkue Vince oli saanut apuvoimia kentällisen verran isäntäjoukkueesta, ja avauserässä pelattiinkin melko tasaväkisesti Amppareiden toki hallittua palloa selvästi. Pelaaminen jäi kuitenkin mukavuusalueella pyöriskelyksi, ja ensimmäisen kolmanneksen jälkeen isot numerot taululla kertoivat pelin olevan 1-1.

Toisenkin erän ensimmäinen puolikas mentiin tasatahtiin molempien osuttua kertalleen, mutta Ampparit otti kuskin paikan jälkimmäisellä kymmenminuuttisella. Viisi maalia melko nopeaan tahtiin repäisi lukemiksi 7-2, eikä Vincemus tuosta sillasta enää noussut. Kolme noista eroa nykineistä maaleista värkkäsi viisikko Laukkala(0+1)-Pitkänen(1+2)-Lempinen(4+1)-Karttunen-Paananen(0+1), joka teholukemallaan +5 oli lauantain tuloksellisesti paras kentällinen. Etenkin vaivoistaan toipunut Lempinen käy kuumana kuin hitsipilli, vuodenvaihteen jälkeen viidessä pelissä on syntynyt 12 pönttöä.

Päätöserään valmennusjohto kaivoi penkiltä peliin mukaan kolmikon Liikka-Vähäsarja-Perälä, ja 1998 syntynyt Liikka sai avausminuuttinsa miesten kakkosdivarissa. Yhdessä erässä ketju ei ehtinyt ihmeitä esittää, mutta nuorelle miehelle ensimmäiset kosketukset aikuisten sarjapalloiluun olivat mieleen.

- Huikeaa oli kyllä päästä viimeinkin pelaamaan! Fiilistä nostatti, kun jätkät tsemppasivat paljon ennen peliä ja pelin aikana. Omiin junnupeleihin tämä antaa hyvinkin paljon, voi ottaa vähän johtajuutta joukkueen sisällä ja antaa muille sellaisia pikku vinkkejä, joita saan miesten pelaajilta. Ja varsinkin tästä tuli hirmu iso halu päästä pelaamaan ja näyttämään lisää, nälkä kasvaa syödessä, Liikka tuumaili.

Molemmat pyörittelivät munkkia rysään melko tasatahtiin kolmannella kolmanneksella, mutta voittajasta ei enää ollut epäselvyyttä ja päätösnumerot kirjattiin siis 11-6. Lähtökohtiin nähden Vincemus teki erittäin ryhdikkään esityksen, mutta perinteikkään kakkosdivariseuran kohtalona näyttää vääjäämättä olevan tippuminen alaspäin kolmosdivariin.

O2-valmentaja Ilkka Peltonen näki ottelun olleen jälleen yksi rutiinisuoritus matkalla kohti divarikarsintoja.

- Hyvä rutiinivoitto. Henkisesti valmistautuminen oli todella vaikea, sillä Vincemus oli ollut hurjassa pesukoneessa Pirkkalassa. Steelersin farmijätkät vahvistivat joukkuetta selvästi, ja vastustaja puolustikin varsin huolellisesti, emmekä päässeet helposti parhaaseen maalintekosektoriin. Vahva pallonhallintamme oli lopulta liikaa, ja vieraat varmasti myös oppivat kantapään kautta sen, kuinka nopeasti pystymme kääntämään pelin paineen alta pois. Tästä alkaa huolellinen valmistautuminen karsintoja varten, ja 4 viimeistä runkosarjamatsia toimivat hyvinä harjoituspeleinä niitä silmällä pitäen, Peltonen tuumi.

O2-Jyväskylän puheenjohtaja Kari Jauhiainen oli tyytyväistä miestä nähdessään oman juniorin viilettävän ensimmäistä kertaa edustuksen paidassa. Aivan näin nopeaan kehitykseen mies ei olisi itsekään uskonut.

Miehet edustus

- Kun kuusi vuotta sitten aloitin juniorivalmentamisen Amppareissa, en ajatellut, että näin nopeasti joku voi kasvaa ja nousta seuran miesten joukkueen kokoonpanoon. Oli erittäin sydäntä lämmittävää nähdä vihdoin oma juniori seuran edustuksen sarjaottelussa. Pitkään on töitä tehty, että tähän on päästy ja toivon, että Sakun (kuvassa alh.) jalanjälkiä seuraa perässä useampikin seuran juniori, Jauhiainen paaluttaa.

Voitto Vincemuksesta tarkoitti sitä, että O2-Jyväskylä etenee kolmatta kevättä peräkkäin divarikarsintoihin, sillä kolmantena oleva Soittorasia ei voi saada enää Amppareita kiinni. Pirkkalan Pirkat hengittää kahden pisteen päässä, joten lohkovoiton eteen pitään hönkiä vielä neljä voittoa. Noista neljästä voitosta ensimmäistä lähdetään hakemaan tulevana lauantaina 8.2. klo 18.30, kun nimenomaan sarjakolmonen Soittorasia saapuu Monnarille. Tervetuloa!

Pörssit:

Joni Lempinen 4+1

Eetu Eronen 3+0

Henri Pitkänen 1+2

Vesa Hytönen 1+1

Jari Aromaa 0+2

Jaakko Perälä 1+0

Antti Pöyhönen 1+0

Henri Eskelinen 0+1

Tuomas Laukkala 0+1

Kimmo Paananen 0+1

Ismo Nybacka 0+1

Eino Jauhiainen 0+1

Maalissa Olli Oksanen

kuva: Sanna Kouvonen