M1: Kaksi piikkiä lihassa, osa 2: herrasmies ja unelmavävy

11/06/2008 - 00:01

O2-median korviin on syyskaudella kuulunut matalamielisiä huhuja, joiden mukaan keskiverto sählyjätkä juo kuin ratsuväki, kiroilee kuin Aku Korhonen tukkijätkänä ja nähdään naisseurassa vain siskonsa kanssa - puhumattakaan hipiästä, jossa yhdistyvät merikapteenin ja Juice Leskisen ahavoitumis- ja hiusrasva-aste.


Kaksi piikkiä lihassa- juttusarjan toisessa osassa O2:n nettitoimitus vetää näiltä parjauksilta maton alta marssittamalla eetteriin kaksi todellista herrasmiestä ja unelmavävyä, Mikko Kärmeniemen ja Heikki Mannisenmäen.

Miehet edustus

Hauikset, kimpale voita ja Multian Jousi

Kun Suomi konttasi laman alla, Mijo imi uralleen Jumalallista johdatusta Lappeenrannan seurakunnan sählykerhossa. Pian Kärmeniemen kädet kävivät liian pehmeiksi seurakunnan kaukaloihin ja nuori herrasmies loikkasi NST:n - nakkisormien - riveihin. Kaudella 1999-2000 alaikäinen Mijo murtautui käyttäytymään hyvin Nakkisormien A-junioreiden SM-sarjajoukkueeseen.

Mijon tavoin kultaisena vuonna 1982 syntynyt ketjukaveri ja unelmavävy Mannisenmäki käynnisti soirouransa maineikkaassa Multian Jousessa. Pian Multian Jukka Pojan flegmaattinen preesens kävi liian suureksi Jousi-paitaan ja Heikki siirtyi Multian mahtiseura MultiAntsiin.

Jyväskylässä unelmavävy viritteli sählyuralleen uutta vaihdetta O2-perheeseen sittemmin siirtyneessä JyTahissa. Legendan mukaan tohvelisankari Mannisenmäki onnistui sählyharrastuksensa ohessa pelastamaan muun muassa täyden junalastillisen söpöjä orpolapsia varmalta tuholta paikkaamalla puuttuvan ratakiskon Reino-tohvelillaan.

- Mä olen tällainen tasaisen flegmaattinen kentällä ja sen ulkopuolella, mutta joskus on pakko vähän venyä, Heikki pohtii vaatimattomana.

Heikin tavoin myös Mijo pakkasi tikun nokkaan nipun karjalanpiirakoita ja kimpaleen voita vuonna 2003 ja vaihtoi kotikunnakseen Jyväskylän. Kahdessa vuodessa kravaatti ja liituraidat olivat ottaneet kuitenkin niskalenkin kauppatieteiden ylioppilas Kärmeniemen kaulapoimuista ja pakaraparista - herrasmies hyppäsi Liikunnan jätkäksi (toim. huom. katso eläimet värikuvina teoksesta kohta "Liikuntatieteitä opiskeleva mieshenkilö").

- Mulla oli liian hyvät hauikset kauppatieteisiin, Mijo analysoi.

Samalla Mijo tuuppasi O2-paidassa I-divarissa kolmessa kaudessa tehot 12+8 (42 ottelussa)

Kahden tossupojan sääntö

- Pääsääntöisesti O2-miehet ovat hienoja herrasmiehiä, vaikka poikkeukset tietenkin vahvistavat säännön, Heikki analysoi, mutta ei suostu paljastamaan nimiä edes lahjusten edessä.

- Tietysti me edustetaan Heikin kanssa hieman korkeampaa herrasmiestasoa, vaatimattomana miehenä tunnettu Mijo tunnustaa ujosti.

Tälle kaudella ampiaisasuun palannut Mijo ja viime kauden lasaretissa viettänyt Heikki joutuivat O2-luotsi Kari "don Kapo" Jauhiaisen pelikirjassa pian samaan hyökkäysnyrkkiin. Yhteispeli on maistunut niin herrasmies Kärmeniemiemelle kuin myös unelmavävy Mannisenmäelle.

- Mijon kanssa kulkee oikein hyvin. Kentälle ei toisaalta voi laittaa kuin kaksi herrasmiestä kerrallaan, Heikki analysoi salibandyn lainalaisuuksia ja leipoo toisella kädellä junttapullaa vaimolleen.

- Joo, kaksi on ehdoton maksimi varsinkin kun me ollaan Heikin kanssa tällaisia tossupoikia, Mijo säestää.

- Onneksi Tuukka (Rantamäki) on tasapainottanut alkukaudesta, Heikki miettii.

Kentän ulkopuolella Heikin ja Mijon tunnistaa yleensä urheilullisista rättivalinnoista ja puuhevosta muistuttavasta hymystä. O2-median luotettavasta lähteestä saamien tietojen mukaan jo naimisiin ehtinyt Heikki nauttii myös anoppinsa suurta luottamusta.

- Vaimolla ei ole siskoja, joten ei kato ole kilpakumppaneita, Heikki tiivistää.

Teksti ja kuvat O2-toimitus

Joukkue